saalistaja

huoneeseen astuu tuo saalistaja

lumoaa kauneudellaan

tuijottaa ujot silmat nurkasta

niihin ei vilkaisekaan

uinuvat haaveet taas yo herattaa

ehka han aamuksi jaa

han poistuu varmoin askelin

yohon hamaraan jo haviaa

taas yksin niin kuin ennenkin

ei muuta jaa kuin pimeaa

hohtavat on hampaat saalistajan

hymyssaan lampo ei nay

uhrinsa valmiin han vie mukanaan

vuoteelle kylmalle kay

uinuvat vaistot taas yo herattaa

ehka han aamuksi jaa

han poistuu varmoin askelin

yohon hamaraan jo haviaa

taas yksin niin kuin ennenkin

ei muuta jaa kuin pimeaa

kerran valon naki

nyt han pitaa unelmastaan lujaa kiinni

irti paasta ei

vuodet vaihtuu

ihmisetkin unohtuu

vaan saalistaja sielun pitaa

paasta ei

han poistuu varmoin askelin

yohon hamaraan jo haviaa

taas yksin niin kuin ennenkin

ei muuta jaa kuin pimeaa